Taitoa ja tarkkuutta Pollux-radoilla
Tunnelma sunnuntaiaamuna oli kutkuttavan jännittävä… järjestettiinhän Epun ratsutallilla hartaasti odotetut seurakilpailut. Kyseessä olivat Pollux-hevoskerhon kouluratsastuksen taitokilpailut, jotka pidettiin valtakunnallisen Nouse ratsaille –päivän yhteydessä. Kolea sää verotti yleisömäärää, mutta ainakin urheat kilpailijat tekivät parhaansa hevosihmisen sisukkuudella, vaikkakin ehkä hampaat kalisten ja kisavaatteissa hytisten ;) |
 |
 Meiju & Hani keskittyvät ennen suoritusta
|
|
 Miisa 3v ja Nette, avustajana Seija
|
 |
Polluxilta saadut kouluohjelmat eli taitoradat vaativat nimensä mukaisesti ratsastajilta monenlaisia taitoja. Valittavana oli kolme eritasoista tehtävärataa; helppo, keskivaikea ja vaikea. Helpossa luokassa testattiin ratsukon yhteistyötä ihan perusasioissa, kuten pysähdyksissä ja liikkeellelähdöissä, pujottelussa ja ravi-käynti -siirtymisissä. Keskivaikeassa mukaan tulivat jo laukannostot sekä ravipuomit. Edelleen vaikeimmassa luokassa laukkatyöskentelyn osuus kasvoi ja pujottelu sekä puomitehtävä olivat astetta haastavampia. Arvostelu suoritettiin joka radalla erikseen A ja B-sarjoissa, joihin kilpailijat jaettiin iän ja aiemman kisakokemuksen perusteella. Pollux-radat eivät siis ole aivan perinteisiä kouluohjelmia ”sileällä”, vaan tehtävät ovat monipuolisia taitotestejä.
|
|
|
Osanottajia kisoissa oli mukavasti, ratsukoita starttasi 20 muutaman ratsastajan osallistuessa useampaan luokkaan tai useammalla eri hevosella. Kaikki kilpailijat edustivat omaa seuraa, Kainuun Kopsetta, mutta kotipaikan perusteella Puolanka jyräsi suurella enemmistöllä. Onko Puolangalla Suomen olympiaratsastuksen toivo? :) Ratsuina puolestaan suosittiin Epun tuttuja opetushevosia, joista halutuin oli tasaisen taitava P.V. Likka. Seija Hitunen sen sijaan halusi osallistua itse kasvattamallaan 4-vuotiaalla Miss Gatella ja ratsukko menestyikin hienosti voittaen luokkansa 1B 64,44%:n tuloksella. Hevosista kokenein kisakonkari oli varmasti iki-ihana Veto-Natsa, joka on 25-vuotiaan elämänsä aikana ehtinyt kilpailla ainakin raviradoilla, aluetason esteillä ja lukemattomissa seura-, talli- ja leirikisoissa, Hevosten heinäriehoissa sekä muissa tempauksissa. Iän tuomalla varmuudella ja ennen kaikkea Maija Peltolan huolellisella ratsastuksella Natsa otti voiton luokassa 1 A.
|
|
|
Luokka 2 (A&B) oli mielenkiintoinen neljän kilpailijan ja kahden hevosen kesken. Keskivaikeassa luokassa P.V.Likka ja Tähti Vesseli saivat kumpikin kaksi ”kuskia”, joista Mia Karvonen onnistui tällä kertaa parhaiten Likalla kahmaisten 65,55%:n pistemäärän ja niin päivän korkeimmat prosentit :) Päivi Kinnunen kilpaili yksin omassa sarjassaan 2B ansaiten luonnollisesti yhden ruusukkeen rivin jatkoksi seinälleen.
3. luokka eli vaikein rata oli päivän ”tätiryhmä”, jossa huolellisimmasta suorituksesta kamppailtiin seitsemän ratsastajan kesken kolmella eri hevosella. Reetta Lehtisen hermot pitivät parhaiten ja herkkä Lopsu-rouva kulki kauniisti 62,40%:n ja 1-ruusukkeen arvoisesti.”Tädit” pistivät tuomarina toimineen Eeva-Liisa ”Eppu” Kemppaisen koville tasaisilla suorituksillaan; 2.sijalle ylsi Jasmina Anttonen Grove’s Smockilla vain pisteen erolla Reettaan. Jaetulla 3. sijalla oli ruuhkaa Terhi Seppäsen ja Leena-Mari Kinnusen eli jutun kirjoittajan kesken. Terhi ja Likka keräsivät 148 pistettä eli 59,20%, samoin Leena-Mari ja Lopsu sekä Leena-Mari ja Roope (Grove’s Smock). Huvittavaa sinänsä, kuinka onnistuin kahdella eri ratsulla ja kahdella erilaisella ratasuorituksella saamaan täsmälleen samat pisteet… =D Ja ettei kaavaa enää rikottaisi, Päivi Kinnunen ja Laura Tolonen jakoivat seuraavan sijan tuloksella 58,00%!
|
|
|
Toivottavasti kaikille mukana olleille jäi hyvä mieli kisoista ja tapahtumasta! Kiitokset omasta ja seuran puolesta!
Kisaterveisin, Leena-Mari K.
Tulosluetteloon
*********************************************************************************
|
|
 Maija ja Natsa ottavat rennosti =) (kaikki kuvat: Päivi Kinnunen 07)
|
 |
|
|
|